sunnuntai 25. elokuuta 2013

Äiti, mitä sä teet?

Näin siinä käy. Kun äiti ei tee tavanomaista, siis neulo, lapsi alkaa ihmetellä. Lapset käyneet jo kaksi kertaa juoksulenkillä ja äiti koko ajan läppärillä. Jotain ihmeellistä on siis tekeillä. Minä en siis todellakaan yleensä aukaise tietokonetta kotona, kun töissä saa sillä puuhailla aivan tarpeeksi. Lisäksi sähköpostit tulevat puhelimeen, joten ei tarvitse avata konetta lukeakseen viestejä. Pakkohan se oli paljastaa, mitä puuhailen. Blogista en ole puhunut kenellekään, nyt yksi lapsistani näki jotain. Antaa olla, ei tämä kyllä oikein blogi ole. Tallennan töitä tänne ja kertoilen niistä. Suurimman osan annan lahjaksi, joten tämä on oma elämäkertani käsitöiden parissa. Paljon aikaa töihin kyllä kuluukin, mutta paljon näköjään tulee valmistakin. Kaksi päivitystä tälle päivälle kertoo siitä, että useammin voisi päivitellä näitä. Ehkä tämä tahti kertoo kuitenkin siitä, että nautin tekemisestä kirjoittamista enemmän.

Laulaminenkin on taas jatkunut. Kuorossa on monta uutta stemmaa opittavana. Melodia tarttuu minulle helpommin, sanat teettävät työtä. Nyt olisi kuukausi ensimmäiseen keikkaan. Siihen mennessä on opittava, ah, paljon! Lalaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti