Ihanaa, loma! Päivittelen heti alkajaiseksi blogin ja Ravelryn. Tuossa vierellä on vielä muutama työ pääteltävänä, höyrytettävänä ja kuvattavana. Toivottavasti saan ne tänne tämän viikon aikana. Yritän levätä loman aikana paljon, koska viime viikot ja tulevat viikot loman jälkeen ovat kovin kiireisiä. Ihana kuoroharrastukseni vie paljon aikaa esitysten alla ja niin nytkin. Joulun alla on monta keikkaa ja paljon opeteltavaa. Mökit nukkuu lumiset...
Koukkuaminen on koukuttavaa. Taas on valmistunut muutama pieni työ. Kummityttöä ajattelin, mutta lapaset saattavat olla jo alkuunsa pienet. Onneksi pieniä tuttavuuksia on tällä hetkellä paljon, joten ehkä lapasille omistakin löytyy, jos kummityttö on jo kasvanut taas isommaksi sitten viime näkemisen.
Tässäpä on hierovia kengänpohjallisia Lankavan ohjeella. Oikealla ovat mummulle menneet pohjalliset ja vasemmalla vielä lahjavarastossa olevat. Lankaa en enää muista, epäilen Sandnesin Fritidsgarnia. Helmet olen haalinut Rustoopuorin valikoimista.
Harmi, että tein viimeisistä pohjallisista näin isot, olisin halunnut sittenkin itselleni nämä toiset. Nyt nämä menevät kuitenkin joihinkin suurempiin saappaisiin.


Tässä taas yksi ihana pannulappu. Näitähän on tullut tehtyä varsin monta vuosien varrella. Nyt valmistui Blend Bamboosta pirteä sinivalkoinen ilmestys.

Pikkusiskon perheelle tein pirteät tabletit pöytään. Vielä olisi tarkoitus tehdä pari lisää, mutta tässä jo ensimmäiset viisi. Pikkusisko tykkää iloisista väreistä, eikä näistä todellakaan ilo puutu. Mallina on Molla Millsin Pitsimatto S/M ja lankana osassa
Four Seasons Gründl Cotton Quick ja osassa Novitan Kaste.
Ihana mattomalli ja toimii hyvin myös tässä. Vielä välikerroksia lisää, niin saa pöytäliinan. Toimii. Kiitos Molla Mills!

Löysin joskus kauan sitten jostain hamppulankaa. Muistelisin, että se oli Hämeenlinnasta Wetterhoffilta, kun hain sieltä ryijylankoja. Tämä lanka on Allhemp6-lankaa (
Hemp for Knitting Allhemp6) ja se on ihanan karheaa eli puhdistaa tehokkaasti.
Vasemmalla, ilman salamaa otetussa kuvassa neulepinta näkyy parhaiten. Alemmassa rätissä keskus on helmineuletta, ylemmässä kolmen silmukan korinpohjaa. Kehys molemmissa on edestakaisneuletta.

Näissä lopuissa kuvissa väri näkyy oikein. Kaunis vihreä on ilo silmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti