Esikoisen vanhojentanssit on nyt tanssittu. Esikoinen oli kaunis ja pari oli komea. Täydellistä!
Aamu alkoi klo 5.15 herätyksellä ja klo 5.40 matkasimme jo kohti kampaajaa. Minä tulin kotiin ja herätin ja kuljetin pikkusisarukset kouluun muutaman kaverin kanssa. Siitä sitten kukkaron kanssa kampaajalle esikoista hakemaan. Kotona sain pukea tyttärelleni tanssiaismekon. Kapea uuma kertoo sukulaisuudesta isäänsä, ei minuun. Ei ollut kiirettä, joten ehdimme myös hieman vielä syödäkin ennen koululle lähtöä.
Koululla oli jännittynyt tunnelma, kun istahdin katsomoon. Tanssijat kulkivat edestakaisin ja kuvailivat toisiaan. H-hetken tullessa kaikki oli kuitenkin valmista ja rauhallista. Prinsessa Ruususen häämarssin tahdissa pojat astelivat ensin saliin, sitten tytöt vierelle. Jokainen pari esiteltiin ja siinä taisi vierähtää silkasta onnesta minulta ensimmäinen kyynel.
Jokainen tanssi onnistui täydellisesti, kaikki loistivat onnellisina. Tyttöjen ja poikien omat tanssit kirvoittivat nauruhermoja ja yleisö sai nauttia iloisista koreografioista, jotka olivat täysin nuorten itsensä kehittämiä. Lopuksi ruusuvalssi ja moni pikkuoppilas yleisöstä pääsi tanssimaan kauniin tai komean tanssittajan kanssa. Tyttären omistajan äiti sai tyytyä vain seinäruusun tilaan.
Illalla vielä kerran saimme nauttia, nyt kokopitkästä juhlasta. Nyt oli muutama lisänumero ja taas äiti pudotti kyyneleen. Pojan polvelle istahtamisessa oli jotain erityisen herkistävää. Erityismaininta on myös myönnettävä poikien sydämet murskaavalle laululle "Mä tykkään susta niin". Tanssimaan tyttäreni kanssa pääsi sekä isä että vaari, mutta myös pikkusiskot ja pikkuinen kolmevuotias serkku. Tanssiaispäivänä yksi vuotta täyttävä tyttäreni kummityttö taisi vedellä sikeitä kun yleisö pääsi mukaan tanssimaan nuorten kanssa. Ohi meni.
Oli ihana päivä. On taas haikea olo, kun huomaa, miten siitä pienestä tytöstä on kasvanut herkkä ja taitava nuori.
Love you! ♥♥♥ ♪♪♪ ♫♫♫ ♥♥♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti